Slide
Kuva: Sanni Oikarinen

Maksashunttitutkimus

Maksashuntti on koirilla pääsääntöisesti synnynnäisenä esiintyvä maksan verenkierron epämuodostuma, jossa maksaan normaalisti porttilaskimoa pitkin tuleva veri ohjautuu epänormaalia oikovirtaussuonta pitkin maksan ohi yleiseen verenkiertoon. Maksa ei saa tarvitsemaansa verenkiertoa, sen toiminta häiriintyy ja maksa surkastuu. Maksashuntti on todettu perinnölliseksi useilla eri roduilla ja sitä esiintyy myös kääpiösnautsereilla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää kääpiösnautsereiden maksashunttien esiintyvyyttä.

Tutkimustiedote: Maksashunttitutkimus
Webinaari 15.2.2021: Raportti

Tutkimus käynnistyi 18.2.2021 ja jatkuu 18.2.2022 asti.

Tutkimukseen otetaan noin 7–12 viikon ikäisiä pentuja; koko pentueen tulisi osallistua tutkimukseen menehtyneitä lukuun ottamatta. Yliopistollisessa eläinsairaalassa verinäytteen otto kustantaa 15 €/pentu. Evidensian kanssa on sovittu, että verinäytteen otto maksaa 29 €/pentu. Evidensian hinta sisältää näytteen lähettämisen Yliopistolliseen eläinsairaalaan.
Muiden eläinlääkäriasemien tai eläinlääkärien kanssa tulee hinta sopia erikseen. Asiasta sovittaessa on hyvä muistuttaa siitä, että näytteet ottavan eläinlääkärin ei tarvitse ottaa kantaa tuloksiin, vaan tutkimusryhmän eläinlääkäri tekee sen. Tämä saattaa vaikuttaa hintaa alentavasti. Postimaksun maksamiseen tulee varautua.
Kääpiösnautserikerhon shunttitutkimustyöryhmä pyrkii auttamaan, jotta näytteenottohinta saadaan sovittua kohtuulliseksi Evidensian lisäksi myös muilla klinikoilla. Tarvittaessa voi olla yhteydessä: shunttitutkimus.sksk@gmail.com.

Riippumatta näytteenottopaikasta sappihappomääritykset katetaan Kennelliiton myöntämän apurahan avulla, joten ne ovat kaikille ilmaiset.

Kotisivuilla olevista Yliopistollisen eläinsairaalan ja kääpiösnautserikerhon tiedotteista löytyy lisätietoja.

Alustavasti mukana oleva kasvattaja: jos et ole saanut sähköpostia työryhmältä, ota yhteys shunttitutkimus.sksk@gmail.com. Pyrimme myös osaltamme vastaamaan tutkimukseen liittyviin kysymyksiin.

Muista lähettää tulokset myös jalostustoimikunnalle, koska niitä ei saada tutkimusprojektilta suoraan. Lähetä tulokset osoitteeseen   jalostustoimikuntasksk@gmail.com

Näytteenotto

Tutustu Yliopistollisen eläinsairaalan näytteenotto-ohjeisiin sekä lisäohjeisiin ja vinkkeisiin näytteenottoon liittyen alla olevista dokumenteista.

Näytteenotto: Maksashunttitutkimus
Näytteenoton lisäohjeet ja vinkit
Tutkimuskaavake ja omistajan/kasvattajan suostumus

 

Tutkimukseen alustavasti osallistuvat kasvattajat

Kääpiösnautsereiden maksashunttitutkimukseen on alustavasti ilmoittautunut osallistuvansa 87 kasvattajaa; 22 on sanonut ehkä olevansa mukana.

Alustavasti mukana olevista kasvattajista luvan kennelnimensä julkaisuun ovat antaneet seuraavat (61 kpl):

Adlers
Afunique
Airilan
Argentonero
Arinjan
Audacious
Backout’s
Baumeister
Barkway’s
Beries
Big Paw’s
Bojai
Brisken
Busterin
Cavalon
Darya’s
Dayway’s
Dinafix’s
Doctrix
Dumond
Felicos
Finnexc
Firmitas
First Royal
Goldwäscher
Heathkeeper’s
Herttuattaren
Jettyspoof’s
Jipster’s
Juliuksen
Kesia
Lapland’s
Larutzellan
Liquid Silver’s
Lodent’s
Metpol
Mihan
Miniteam’s
Nixian’s
Pepperleaf
Petremma’s
Pirius
Pro Auctore
Rantakaupin
Ricalmin
Rogue One’s
Silverjoy
Sunny Dream’s
Taidog’s
Timekiller
Tuumailijan
Uptight Jack’s
Välimäen
Wildblackdream’s
Wilhellmiinan
Willken
Wilperin
Xtravaschnauza
Zabadous
Zaktans
Zharcon

Jos haluat kennelnimesi listalle, ota yhteyttä työryhmään: shunttitutkimus.sksk@gmail.com